Talossa oli elämää

Suomen talvea

Helmikuun ensimmäinen viikonloppu meni mukavasti; päivä vieraita ja toinen muuta.  Se oli oikein sopiva jako, ja nyt tuntuu mukavalta siirtyä työviikkoon.

Vieraana oli perhe, jossa on kolme lasta (3, 5 ja 8-vuotiaat). Oli hauska, kun oli lapsia talossa.  Olkoonkin koira ihminen paras ystävä, mutta kyllä lapsi hauskempi on!  Tulivat vintin Aku Ankat käyttöön ja värikynät sun muut. Oli ääntä ja elämää...

Ihmeellistä, kuinka pian sitä unohtaa millaista on lapsiperheen arki silloin, kun lapset ovat vielä pieniä. Eikä siitä kuitenkaan niin kauan vielä ole... muutama hullu vuosi vain.
Muistan ihan selvästi kuinka hämmästynyt olin elämän "helppoudesta", kun tulimme tyttären kanssa Norjaan.  Meitä oli vain kaksi, ja kahden pyykit ja tiskit ja kauppaostokset sun muut. Tietenkin samalla oli huoli loppuperheestä Suomessa, mutta käytännössä kotiasiat olivat niin kovin yksinkertaisia ja vähäisiä. Olin tottunut kuuden hengen lapsitalouteen - ja nyt olinkin vain minä ja iso lapsi, josta oli huomattavasti enemmän iloa ja hyötyä kuin työtä. Sitten kun surukseni tytär palasi Suomeen, en ole osannut lakata ihmettelemästä yksinelävän elämisen helppoutta. Minä sanon, että liiallista helppoutta.
Tuntuu vieläkin, ettei ole oikein, ettei arkena tarvitse ajatella kuin itseään.  Se ei tunnu oikealle. Eikä se varmasti ole ihmiselle hyväksikään. Tottuu liian hyvälle ja helpolle ja tulee itsekeskeiseksi.

Ei voi olla ihmiselle hyväksi, että voi muka miettiä tiskaanko vähäiset astiani tänään vai huomenna, käynkö kaupassa vai enkö "jaksa", siivoanko tänään vaiko vasta viikon kahden kuluttua.
Ei, kyllä elämässä jokin roti pitää olla!  Ei työnkäynti nyt niin raskasta ole, etteikö sen jälkeen jaksaisi muutakin.  Tottumisesta ja mukavuudenhalustahan siinä on kyse.  Se on loputon suo, olen jo huomannut sen...

Suomeen mennessä pyörii kotona keittiössä kuin Pakmanni puserossa eikä osaa alkaa oikein millekkään. Kun isotkin lapset ovat paikalla, tuntuu perunoiden kuoriminen kuudelle muka paljolta eikä kahvia "osaa" keittää kyllin monelle. Keittiökin on melkein suuri! 

Kaipaan aikoja, kun pöytä oli täysilukuinen ja neljä vajaan kuuden vuoden aikana syntynyttä naperoa pitivät huolta tekemisestä.  Lisäksi olivat vieraat ja muut kulkevaiset. Oli muuankin heinäkuu, ettemme olleet kotona yhtään yötä vain omalla porukalla - aina oli yövieraita ja siinä auttoivat hyvin mm. Servas, Hospitalityclub ja Couchsurfing.  Mutta ah, siinä oli elämisen makua. 
(Ja noista järjestöistä voisi tehdä oman bloggauksen joku kerta!)

Mutta nyt on toisin. Surullista, mutta totta.

Suomen talvea yläkerran parvekkelta